Nukkejen tarinoita, Osa 1 / Nuppu

Kuten aiemmin mainitsin, alan kertoa nukkejen taustatarinoita täällä blogin puolella. Tässä olisi nyt ensimmäinen osa!




Yleistä

Kun Nupun vanhemmat ja sisko Selma lähtevät matkoille, Nuppu jää yleensä kotiin. Nupun suurin pelko on lentokoneet ja hän on ollut vain kerran sellaisen kyydissä, silloinkin hän oli panikoinut koko matkan ajan ja perhe oli joutunut palaamaan matkoilta maata pitkin.

Sisartaan huomattavasti empaattisempi ja tunnollisempi Nuppu käy paljon golfaamassa, mutta sekin lähinnä siksi, että vanhemmat pakottavat. Kilpailuissa hän ei käy, sillä ne aiheuttavat hänelle paljon stressiä.

Nupun lempiharrastus on lelukeräily. Hänellä onkin huoneessaan paljon nalleja, nukkeja, muutama pikkuauto ja ironisesti yksi lentokone muistuttamassa hänen kammostaan niitä kohtaan. Lelut pitävät Nupulle seuraa perheen ollessa ulkomailla.

Välillä Nuppu ei saa nukuttua, sillä lentokone kammo tulee uniin!

"Leluille puhuminen ei ole tyhmää" Tuhahtaa Nuppu loukkaantuneena kädet puuskassa siskolleen, joka ehdottaa kaverin hankkimista kesän ajaksi. Hänen perheensä on menossa kahdeksi kuukaudeksi Kanadaan, tutustumaan Nupun isän uuteen työpaikkaan. Nuppu ei kuitenkaan halua mukaan, ei vaikka maksettaisiin, hän ei lentokoneeseen mene.

Selma ei ehdi sanoa enää mitään takaisin kun Nuppu on jo huoneessaan ja laittaa oven säppiin. 

Hän pyörittelee päätänsä, nostaa matkalaukkunsa käytävän kylmältä parkettilattialta ja hihkaisee mököttävälle siskollensa heipat oventakaa.

Nuppu makaa mahallaan sänkynsä päällä ja tuijottaa lipaston päällä olevaa lentokone lelua

"Miksi sinun täytyy mennä niin korkealla ilmassa" hän kysyy masentuneena ja painaa päänsä tyynyä vasten miettien, kuinka yksinäinen kesä hänelle on jälleen tulossa.

Nuppu on hyvin väsynyt ainaiseen yksinäisyyteen, muut eivät ikinä tunnu ymmärtävän häntä. Hän  kyllä kovasti kaipaisi kaveria, mutta omatila on Nupulle tärkeää. Hän nauttii rauhallisuudesta ja muiden jatkuva meneminen, tekeminen ja puhuminen on todella raskasta hänelle. Miksei kaikki voisi olla edes minuuttia hiljaa ja paikoillaan, tekemättä yhtään mitään.
Ajatus maailman rauhallisuudesta saa Nupun tuntemaan olonsa niin rennoksi, että hän kääntyy kyljelleen, vetää torkkupeiton ylleen ja ummistaa silmänsä.

Toive hetken levosta jää kuitenkin lyhyeksi, sillä alakerrasta käy soimaan hermoja raastava musiikki.
Nuppu yritti kääntää kylkeä ja laittaa tyynyä korvan päälle, mutta musiikki vain yltyi entisestään.
Lopulta hän totesi, että hänen on noustava, sillä ajatus vanhasta radiosta joka menee itsestään päälle, ei käynyt yhteen elektronisen korvia särkevän basso jytkeen kanssa. Hän laahustaa hyvin vastentahtoisesti tokkurassa uloshuoneestaan ja kävelee käytävän päähän, jossa musiikki kuuluu entistä kovempana. Nyt musiikin seasta erottaa kuitenkin iloisen sekavan puheensorinan.
Käsi puhelimellansa ja jalka ylimmällä portaalla hän miettii pitäisikö soittaa apua vai uskaltautua itse katsomaan, mitä kotona tapahtuu. Avun soittaminen tuntuu kuitenkin turhan vaivalloiselta ja kiusalliselta ajatukselta, joten Nuppu asettuu varpailleen ja käy hiipimään pitkää portaikkoa alaspäin, yrittäen samalla kuikuilla kaiteen välistä, mitä alakerrassa näkyy.

"M- mitä!?!" Nuppu älähtää kovaan ääneen ja jähmettyy portaikon puoleen väliin seisomaan kuin patsas. Edessään hän näkee noin viiden hengen porukan, hänen kotinsa olohuoneessa, hänen vanhempiensa kalliilla valkoisella nahkasovalla litkimässä siideriä. Porukassa näkyy yksi tuttu naama, joka on vähintään yhtä yllättynyt kuin Nuppu.
Joku Nupulle tuntemattomista pistää äkkiä kaiuttimista musiikin kiinni ja suuntaa vihaisen katseen rennosti sohvalla loikoilevaan poikaan. "Isamu, sanoit että kämppä on tyhjänä." hän tivaa äkäiseen sävyyn ja vilkuilee olkansa yli portaisiin jähmettyneen Nupun suuntaan.
Isamuksi kutsutun pojan naama lehahtaa punaiseksi ja hän yrittää muodostaa jotain sanoja, melkolailla tuloksetta.
 Samaan aikaan harmaa-hiuksinen tyttö nousee sohvalta ja pyyhkäisee paidan helmasta  ruuan murut lattialle. "Mä taidankin tästä lähteä" hän sanoo ja vilkuttaa vaivalloisen oloisena muille sohvalla istuville tytöille. Sinisellä shokkivärillä hiuksensa värjännyt  tyttö nousee vähin äänin, nappaa punaisen nahkalaukkunsa lattialta ja kipittää harmaahiuksisen tytön perässä eteiseen.
Nuppu astelee portaikkoa pari askelta alapäin ja pälyilee samalla eteiseen, kahden lähtevän tytön suuntaan.
Sohvalla istuu enään muumeista tutun pikkumyyn näköinen, tai ainankin yhtä kiukkuisen oloinen punahiuksinen tyttö, joka näyttää Nupun mielestä muita tunkeilijoita huomattavasti nuoremmalta, ehkä jopa hänen ikäiseltä. Tytön vierässä on juuri seisoalteen noussut Isamuksi kutsuttu poika, Nupun serkku, jonka loma on selvästi alkanut. Pöydän ääressä on myös ruskeahiuksinen tyttö, joka kahmii syliinsä tölkkejä ja tavaroita, ikäänkuin peittääkseen muiden jo aiheuttamat sotkut.
"Nuppu... Voin selittää" parahtaa Nupulle tuttu naama, Isamu katuvan oloisesti leuka rinnassa, naama edelleen tulipunaisena.
 "Sä sanoit että tää on sun kesäkämppä" tokaisee ruskea hiuksinen, luonnollisen kaunis tyttö edes vilkaisematta nolostuneeseen poikaan kohti, jatkaen siivoamista edelleen. Nupun huomio kiinnittyi siihen, että tyttö oli ainoa kenellä ei ollut tölkkiä kädessään Nupun ilmestyessä paikalle ja tyttö oli huolideltumman näköinen kuin muut porukassa istuneet nuoret.

Nuppu taisi vihdoin saada kaipaamansa hiljaisuuden, ei tosin toivomallaan tavalla. Tai olivathan kaikki hiljaa ja paikallaan, mutta Nupun toivoma rentous oli kuin urbaani legenda.
Pikkumyyn näköinen tyttö kysyy hiljaisella äänellä "Ei kai mun vanhemmille kerrota mitään?" Mutta vastauksen odottaminen lienee turha toivo, sillä muut eivät tunnu edes kuuntelevan häntä.

ikkunasta näkyy kuinka vanha harmaa farmari-auto parkkeeraa pihaan ja kaksi aiemmin ulos lähtenyttä tyttöä nousevat sen kyytiin. Pikkumyyn näköinen tyttö juoksee olohuoneen halki eteiseen, nappaa tennarinsa käteen ja juoksee paljain varpain pihalle, jo vähän matkan päässä vilkkuvia autonperävaloja kohti. Auto pysähtyy, peruuttaa pari metriä, nappaa tytön kyytiin ja kaasuttaa tiehensä tomuttaen pienen kylätien hiekat ympäri pihapiiriä.
 Kun ruskeahiuksinen tyttö on saanut enimmät sotkut siivottua hän kävelee portaiden alareunassa istuvan säikähtäneen Nupun luo, kyykistyy tämän eteen ja sanoo lempeään "Anteeksi, luulin, että tämä on Isamun kesäasunto. En missään nimessä olisi tullut mukaan jos olisin tiennyt ettei ole ja olen todella pahoillani kaikkien meidän puolesta."
Sohvalla istuva Isamu on tällävälin saanut kasattua itsensä ja karjaisee portaikkoon istuvien tyttöjen suuntaan "Eikös sun Nuppu pitänyt olla Kanadassa, ei ton ikäiset saa vielä jäädä yksin kotiin"
Nupun säihkähdys muuttuu samassa hetkessä kihiseväksi raivoksi, hän nousee seisomaan ja kävelee lähemmäs selkeästi humalassa olevaa serkkuaan kädet puuskassa, ajatuksenaan saarnata siitä, että entä sitten, vaikka hän olisikin ulkomailla ja kuinka se ei milläänlailla oikeuta ketään murtautumaan hänen kotiinsa. Suusta kuitenkin pääsee ulos vain aiemmin hänen siskollensa huutamat sanat, "Ei leluille puhuminen ole tyhmää"
Isamu naurahtaa räkäisesti, nousee ylös sohvalta, taputtaa Nuppua päälaelle ja lähtee pois. Ulko-ovelta hän huikkaa "Olet ihan yhtä lapsellinen kuin aina ennenkin" tämän jälkeen Isamu pamauttaa oven kiinni ja lähtee pihassa olevalla moottoripyörällänsä pois.

Nupun pillahtaa itkuun, päässä hakkaa ajatus siitä kuinka tyhmä ja epäsosiaalinen hän onkaan. Mutta samaan aikaan huoli siitä, ettei humalassa ajavalle Isamulle satu mitään.
Ruskeahiuksinen Nupulle tuntematon tyttö tulee olohuoneeseen ja laittaa käden lattialle lyhistyneen Nupun olkapäälle todeten, että hän kantaa kyllä vastuunsa tästä hommasta. Se lohduttaa Nuppua hieman, vaikka tämän suurin murhe lieneekin, että hän on kiusallinen ja nolo kakara.
"Oletko ihan yksin täällä?" Tyttö jatkaa rauhalliseen sävyyn puhumista ja hyväksyy hiljaisuuden myöntymisen merkiksi. "Asun tässä ihan lähellä, jos haluat, tule syömään ja juomaan teetä, ei tarvitse pelätä jos Isamu tulee takaisin"
 Nuppu katsoo epäuskovaisesti vieraaseen tyttöön ja mumisee "Murtauduit juuri kotiini, enkä edes tunne sinua"  perääntyen samalla hiukan taaksepäin. Tyttö ei kuitenkaan hätkähdä ja katoa paikalta kuten muut. Hän istuu Nupun viereen lattialle ja hymyilee ojentaen kättään "Olen Margot."
Nuppu työntää kättänsä varovasti Margotiksi esittäytynyttä tyttöä kohti.



Muutaman viikon vierähtäessä Isamusta ei ollut kuulunut mitään ja Nuppu ei ollut saanut selville keitä kolme muuta tyttöä olivat, mutta hän kävi lähes päivittäin lähellä asuvan Margotin luona teellä ja syömässä välipalaa. Margot tuntui hänelle ikäänkuin äitihahmolta, joka häneltä puuttui, sillä oikealla äidillä ei matkailun takia ikinä ollut aikaa hänelle.
Margotin koti sijaitsee vain kivenheiton päässä Nupun kodista. Se on pieni ja idyllinen kattohuoneisto kerrostaloalueen tuntumassa, sen sisäpihassa on paviljonki, jossa Nuppu ja Margot juovat teetä yhdessä Nupun pehmolelujen kera.
Margot on Nupun mielestä hyvin lämminsydäminen, vaikkakin se on edelleen ristiriidassa sen kanssa, miksi hän vietti aikaansa ilkeän Isamu serkun kanssa. Margot osaa ulkoa jokaisen Nupun pehmolelun nimen, eikä pidä outona sitä, että Nuppu puhuu niille. Kaiken lisäksi, kirsikkana kakunpäälle, Margotilla on pikkusisko Esme, joka keräilee myös pehmoleluja ja jonka lempi tee-maku on myös Valkoinen Tiikeri.

Illan koittaessa, Nuppu pyöräilee kotiin, jättää pyöränsä nojaamaan vanhan vaahteran kylkeä vasten ja kiipeää hänen, Esmen sekä Margotin rakentamaan puumajaan, joka on hänen kotinsa takapihalla. Puumaja on Nupun piilopaikka, jossa ei tarvitse stressata tai kestää meteliä. Nuppu kääriytyy viltin sisälle tuijottamaan tähtiä ja kirjoittamaan päiväkirjaansa, mitä kaikkea tylsäksi odotetulla kesälomalla on käynyt. Hän on aivan varma, että Selma sisko ei tule uskomaan puoliakaan, mutta hänelle riittää, että tärkeät muistot pysyvät sydämessä.